TUTUSTU MUSEOON / NÄYTTELYT / Tulevat
 
 
 

16.10.-28.12.2008

 Caravaggion värien jäljillä - taiteilija Antero Kahilan rekonstruktio Pyhä Matteus ja enkeli  -maalauksesta











 

Sinebrychoffin taidemuseon punaisessa kellarissa lokakuussa 2008 avautuva näyttely esittelee rekonstruktion tulipalossa sodan aikana tuhoutuneesta Caravaggion Rooman kauden huipputeoksesta ”Pyhä Matteus ja enkeli”.

Näyttelyssä on nähtävillä ensimmäistä kertaa värillinen ja mestarin tekniikkaa jäljittelevällä tavalla alkuperäiseen kokoon toteutettu, mahdollisimman tarkka ja perusteltu rekonstruktio. Vuonna 2003 käynnistynyt hanke perustuu Caravaggion, toisessa maailmansodassa tuhoutuneen Pyhä Matteus ja enkeli -teoksen rekonstruointiin. Apuna on käytetty erinomaista mustavalkoista kuvamateriaalia, arkisto- ja konservointitietoja, olemassa olevien Caravaggion teosten analysointia sekä alan erityisasiantuntijoiden konsultaatioita.

Antero Kahila on työskennellyt hankkeen parissa mm. Roomassa, Firenzessä, Napolissa, Berliinissä sekä Lontoossa jäljentäen ja tutkien museoissa Caravaggio
n teoksia ja teosten yksityiskohtia. Hän on tavannut lukuisia asiantuntijoita, saanut kannustavaa, innostunutta ja joskus epäilevääkin palautetta. Lopullisen rekonstruktion hän toteuttaa työhuoneellaan Helsingissä. Näyttely tullaan myöhemmin näkemään myös Roomassa ja Berliinissä.

LUENTO KESKIVIIKKONA 5.11.2008 klo 18.00
Taiteilija
Antero Kahila kertoo Pyhä Matteus ja enkeli -maalauksen
rekonstruktiointityön eri vaiheista ja roomalainen Caravaggio-asiantuntija Maurizio Marini esitelmöi aiheesta S. Matteo di Caravaggio ed il suo contesto artistico e sociale nella Roma del 1600
(Caravaggion Pyhä Matteus ja Enkeli tarkasteltuna Rooman 1600-luvun kulttuurista ja yhteiskunnallista taustaa vasten). Esitys tulkataan suomeksi.


Maurizio Marini oli eräs tärkeimmistä Antero Kahilan käyttämistä asiantuntijoista hänen rekonstruoidessaan Caravaggion värimaailmaa. Marinin vierailun ovat järjestäneet yhteistyössä Sinebrychoffin
taidemuseo ja Società Dante Alighieri.

Italiankielinen luento tulkataan.


 Taiteilijasta lisää


Lisätietoja: Ulla Aartomaa, p. 09-17336 468, ulla.aartomaa@fng.fi
Pääsymaksut: 7,50 / 6 €, alle 18v. maksutta.
Vapaa pääsy museoon kuukauden ensimmäinen keskiviikko klo 17
-20.
Opastukset: Suomeksi lauantaisin klo 14, ruotsinkielinen opastus kuukauden ensimmäinen lauantai klo 13.
Opastukset tilauksesta ti
-pe klo 10-17, puh. 09-1733 6460.
Avoinna: ti, pe 10
-18, ke, to 10-20, la, su 11-17, ma suljettu