Auringonjumalattaren tyttäret
- Japanilainen naisellisuus
29.1. – 17.5.2009
Näyttelyn keskeisen kokonaisuuden muodostavat Valtion taidemuseon kokoelmiin kuuluvat vanhat japanilaiset puupiirrokset. Kokoelmasta on valikoitu näyttelyyn teoksia, jotka kuvaavat japanilaisen naisen elämää erityisesti Edo-kaudella (1603 - 1867).
Huvielämä Edossa eli nykyisessä Tokiossa keskittyi omiin kortteleihinsa. Japanilaisen puupiirrostaiteen ihanteelliset kuvaukset geishojen ja kurtisaanien eteerisestä kauneudesta ovat tunnettuja, mutta todellisuudessa naisten arkipäivän elämästä ei tiedetä kovinkaan paljon, sillä heistä on jäänyt jäljelle vain vähän historiallista aineistoa.
Näyttelyssä on esillä Euroopassa ensimmäistä kertaa samurai-luokkaan kuuluneen morsiamen 14-osainen kauneudenhoitovälineistö. Tämän ainutlaatuisen esineistön on lainannut Pola Research Institute of Beauty & Culture Tokiosta.
Esillä on myös nykytaiteilijoiden teoksia, joissa jatkuu vanhan puupiirrostaiteen traditio ja kalligrafian perinne. Teokset liittyvät syvästi japanilaiseen kulttuuriin, ihmisen luontosuhteeseen sekä shintolaisuuteen ja buddhalaisuuteen.
Näyttelyn nykytaiteilijat: Toko Shinoda, Naoko Matsubara, Mayumi Oda, Nana Shiomi, Reika Iwami ja Hiroko Kimura (kalligrafia) ovat erittäin tunnustettuja taiteilijoita sekä kotimaassaan että ulkomailla. Näiden teokset, lukuun ottamatta Hiroko Kimuran kalligrafian teoksia, tulevat Norman Tolmanin kokoelmasta Tokiosta.
Norman Tolman on toiminut galleristina 40 vuotta ja on erikoistunut japanilaiseen grafiikkaan. Tolman järjesti 1990 Taidekeskus Retrettiin laajan japanilaisen grafiikan näyttelyn, joka oli menestys. Vuonna 1995 Hämeenlinnan taidemuseo järjesti hänen kanssaan japanilaista grafiikkaa esittelevän näyttelyn Japanilainen hetki, jossa oli mukana lakka- ja bambutaidetta. |  Lisätietoja myös täältä |
 
|
Museon punaisessa kellarissa on japanilaista teekulttuuria esittelevä näyttely Chadô – Teen tie 29.1. – 28.6.2009
Teetaide on syntynyt zenbuddhalaisen filosofian pohjalta ja sillä on ollut suuri vaikutus japanilaiseen kulttuuriin ja jopa yhteiskuntarakenteeseen.
Teetaide eli chanoyu pyrkii tyydyttämään ihmisen sisäisen rauhan tarpeen. Zenbuddhalaiset munkit kehittivät teetaidetta osana buddhalaista valmennusta, rituaalein vahvistettiin pyhyyden kokemusta.
1500-luvulla teetaiteen harrastaminen levisi munkkien parista kaupunkilaisten ja kauppiaiden piiriin. Teen valmistamisella ja juomisella on myös esteettinen merkitys. Teeseremonioita järjestetään erityisesti sitä varten sisustetuissa ja koristelluissa teehuoneissa. Teen valmistusesineet ovat japanilaista estetiikkaa parhaimmillaan pelkistettyine välineineen ja yksinkertaisine muotoineen.
Näyttelyssä esitellään japanilaiseen Tyttöjen päivään – Hina Matsuriin (3. maaliskuuta) liittyvää teeseremoniaa. Teekulttuuriin liittyvät esineet on lainattu Urasenken maineikkaasta teekoulusta Kiotosta ja ne edustavat teetaidetta 1500-1800-luvuilta.
Näyttelyn yhteydessä julkaistaan kirja, joka esittelee näyttelyyn liittyviä teemoja. Kirjoittajina ovat prof. Ilmari Vesterinen, prof. Jouni Elomaa, prof. Minna Eväs-oja, FT Seija Jalagin, taidegraafikko Tuula Moilanen, kirjailija ja kääntäjä Kai Nieminen, FM Maria Osamitsu-Lindstedt, VTL Annamari Konttinen sekä opiskelija Tanja Sillman. |
OHEISOHJELMAT TAMMIKUU-MAALISKUU 2009
AASIA-viikonloppu Sinebrychoffin taidemuseossa
Lauantai 31.1.2009
Klo 14 Yleisöopastus, oppaana
Japanilaisen estetiikan asiantuntija FT Minna Eväsoja
Klo 14 Opastus ja mangapaja lapsille
klo 14.10 Kototaiteilija Minna Padilla
Klo 15 Teeseremonia
Sunnuntai 1.2.2009
Klo 14 Yleisöopastus, oppaana
Japanilaisen estetiikan asiantuntija FT Minna Eväsoja
Klo 15 Teeseremonia
YLEISÖLUENNOT
toteutettu yhteistyössä Japanin Suomen-suurlähetystön kanssa
Keskiviikko 4.2.2009 klo 18
Ajatonta ja ajassa – Esinekulttuurin erityispiirteitä Chadô-teetaiteessa
Japanologian lehtori Jouni Elomaa
Torstai 5.2.2009 klo 18
Japanin myyttiset naiset
Professori Ilmari Vesterinen
Keskiviikko 11.2.2009 klo 18
Hyvä vaimo - Viisas äiti - Itsenäinen nainen
Japanilaisen naisen elämänvalinnat Edo-kaudella ja nyt
VTL Annamari Konttinen
Keskiviikko 25.2.2009 klo 18
Tee Taide Tasapaino
FT Minna Eväsoja
Tiistai 3.3. klo 15
Hinamatsuri - Tyttöjen päivän teetilaisuus
Keskiviikko 4.3.2009 klo 18
Geishasta gyaruun: japanilaisen naisen monet kasvot
FT Minna Eväsoja
Keskiviikko 11.3.2009 klo 18
Japanilainen nainen kirjailijana ja runoilijana
Kirjailija Kai Nieminen
Keskiviikko 18.3.2009 klo 18
Ikebana – Japanilainen kukkienasettelutaide
Ikebana-taiteilija, FM Liisa Nurminen
Keskiviikko 25.3.2009 klo 18
Japanilaisen musiikin ja runouden ilta
MuM Minna Padilla
The Helsinki Koto Ensemble
Minna Padilla, sävellys, koto
Mirja Mäkelä, laulu
Kristiina Ilmonen, huilu, perkussiot
Olli Kari, haitari
Helka-Maria Kinnunen, runot
Gunnar Linder, shakuhachi
Lauantai 18.4.2009 klo 15
Teetaidenäytös
kesto 1 h
Lauantai 9.5.2009 klo 15
Teetaidenäytös
kesto 1 h
Lauantai 16.5.2009 klo 15-17
Polkuni Noo Teatterista NooKiDoon
Terapeuttinen Noo Teatteri ja Kalevan Naiset
Washington DC:ssä asuva Fil.Tri, Kasvat. Tri & NohKiDo'n mestariopettaja
Sirkku M. Sky Hiltunen
Kertoo kuinka japanilainen NOO Teatteri ja muinaiset viisaustraditiot ovat inspiroineet hänen työtään vuodesta 1966.
Lauantai 6.6.2009 klo 15
teetaide-esitys (demo)
Pääsymaksu luennolle: 7,50 / 6 €, alle 18-v. maksutta.
Pääsymaksu sisältää myös näyttelyihin tutustumisen.
SINEBRYCHOFFIN TAIDEMUSEO
Bulevardi 40, 00120 Helsinki, 09-17336460
Utamaro Kitagawa

Aburan talon oiran Osama | 
Sarjasta Kuusi tunnettua kaunotarta | 
Kaksi geishaa |
Harunobu, Suzuki

Kaksi naista parvekkeella | 
Kellonsoitto illalla | 
Pukeutumispöytä ja syksyn kuutamo |
HIROKO KIMURA 
|
TOKO SHINODA 
Monogatari, 1980
The Tolman Collection |
REIKA IWAMI 
Veden peili lokakuussa
The Tolman Collection |
NAOKO MATSUBARA 
Daigo no to, 1976
The Tolman Collection |
NANA SHIOMI 
No 44 pyhät portit, 2001 |
MAYUMI ODA 
Jumalatar kuulee ihmisten tarpeet ja tulee, 1976
The Tolman Collection |