
Sinebrychoffin taidemuseon kokoelmissa on maamme arvokkaimmat ja kansainvälisesti merkittävimmät vanhojen mestareiden maalaukset. Museon kokoelmat ovat syntyneet pääasiassa lahjoituskokoelmista.
Museon toisen kerroksen neljä Bulevardin puoleista huonetta muodostaa upean 1920-luvun interiöörikokonaisuuden, joka toimi Paul ja Fanny Sinebrychoffin kotina. Tämä oli ensimmäinen määrätietoisin valintaperustein ja asiantuntijoita apuna käyttäen koottu "vanhojen mestareiden" kokoelma Suomessa.
Museon puistonpuoleisissa huoneissa on lisäksi esillä peruskokoelmiin kuuluvia maalauksia. Nämä maalaukset on saatu eri keräilijöiden lahjoituksina ja ne muodostavat laajan katsauksen vanhempaan eurooppalaiseen taiteeseen aina 1300-luvulta 1830-luvulle.
Kokoelmat sisältävät ruotsalaisia muotokuvia, ikoneja, grafiikkaa sekä edustavan miniatyyrikokoelman. Lisäksi kokoelmissa on lasi-, posliini- ja hopeaesineitä, joitakin veistoksia ja kelloja sekä huonekaluja.
Tervetuloa tutustumaan paikan päälle!
Kokoelmat >>