Projektit
Sinebrychoffin taidemuseossa tehdään yhteistyöprojekteja eri kulttuuritoimijoiden ja koulujen kanssa. Museopedagogisen toiminnan tavoitteena on innovatiivinen yhteistyö eri ikäryhmien kanssa. Koulujen opetussuunnitelmaan perustuva yhteistyö on keskeisintä sisältöaluetta arkipäivän työssä.
Museolla on ollut kaksi suurta omasta toiminnasta lähtenyttä museopedagogista kouluprojektia: Garderobi ja Kadun varrella, joista lyhyt esittely.
GARDEROBI (2006)
Vaatekaappi voi kätkeä sisäänsä kaikkea jännittävää. Yksittäisten vaatekappaleiden lisäksi niistä löytyy syvempiä merkityksiä. Garderobi-näyttely oli projekti, jonka tarkoituksena oli kehittää monikulttuurista työskentelytapaa, jonka eräänä osa-alueena oli pohjoismainen kulttuuriperintömme.
Oppilaiden töistä ja Kimmo Kauvon valokuvista koostuvan näyttelyn tavoitteena oli tehdä historia eläväksi niin koululaisille kuin päiväkotilapsille. Tämä tapahtui museon kokoelmien sekä asuinympäristön tuntemuksen avulla. Oppilaat ottivat aktiivisen roolin ja astuivat ulos koulurakennuksesta. Tulokset esiteltiin Sinebrychoffin taidemuseon museopedagogisessa Garderobi-näyttelyssä 19.1. - 26.2.2006 , jolloin saattoi tutustua kunkin oppilaitoksen erilaisiin oppimisprosesseihin.
Projektin toteuttivat: Sinebrychoffin taidemuseo(koordinaattori), Suomalais-venäläinen päiväkoti Kalinka (Hki), Hagelstamska högstadiet (Kauniainen), Hyrylän lukio, Rudolf Steiner skolan i Helsingfors, Tapiolan koulu (Espoo) ja Turun Suomalainen Yhteiskoulu.

KADUN VARRELLA (2008)
Kadun varrella -projekti oli opetusnäyttely autonomisen ajan teollistumisen vaikutuksista Helsingin kaupunkikuvaan vuosina 1880–1930. Se suunniteltiin yhteistyössä museoiden ja koulujen kanssa.
Näyttelyn suunnitteluun ja toteuttamiseen ovat osallistuneet:
Helsingin kaupunginmuseo, Sinebrychoffin taidemuseo, Kallion lukio, Rudolf Steinerskolan i Helsingfors, Maunulan yhteiskoulu sekä Hagelstamska skolan
Muita yhteistyökumppaneita ovat Tukholman kaupungimuseo sekä Hallwyllin museo Tukholmasta.
Oy Sinebrychoff Ab antoi museoille ja opettajille erittäin arvokasta apua tietojen kartuttamiseen ja pedagogisen näyttelyn rakentamiseen panimon historiasta.
TAVOITE
Projektissa tutkimme Helsinki-Tukholma-akselilla teollistumisen vaikutuksia kahden taiteenkerääjäsuvun, Hallwyllien ja Sinebrychoffien kautta, ja sitä, miten eri ammattikuntien edustajia näkyi heidän lähipiirissään ja katukuvassa vuosien 1880–1930 aikana. Tavoitteena oli ymmärtää kulttuurien vuorovaikutuksen merkitystä elämää rikastuttavana tekijänä. Yhdistimme Helsingin ja Tukholman projektit vuonna 2009, jolloin on kulunut 200 vuotta Ruotsin ja Suomen valtiollisesta erosta. Projektiin osallistuneet oppilaat saivat mahdollisuuden esitellä tuotoksiaan Hallwylin museossa ja tutustua vastavuoroisesti tukholmalaisten koululaisten vastaavaan projektiin.
Projektin tarkoituksena oli tutkia ja kehittää museon mahdollisuuksia välittää syvempää tietoa vuosisadan vaihteen kulttuurihistoriasta. Halusimme laajentaa oppilaiden osallistumista myös näyttelyn suunnitteluun draamapedagogiikan keinoin. Toivoimme voivamme lisätä oppilaiden ymmärrystä teollistumisen ja siihen liittyvien yhteiskunnallisten tekijöiden vaikutuksista ihmisten elämään ja kaupunkikuvaan. Uskon onnistuneemme siinä erinomaisesti.